lauantai 30. toukokuuta 2015

Raiskattu ja rikottu

Nykyisessä parisuhteessani olen aktiivisempi osapuoli ja haluan seksiä huomattavasti enemmän kuin mieheni. Toki minullakin on kausia, jolloin seksi ei maistu, varsinkin jos suhteessa on ongelmia, joita ei ole selvitetty. Aika pitkälle haluttomuuteni syy löytyy oman pääkopan sisältä ja mielestäni on turhaa stressata omilla epävarmuuden tunteilla toista. Itselläni rakkaus ja seksi kuuluvat tiiviisti yhteen parisuhteessa. Jos tunteet kuolevat, haluttomuus iskee.

Nykyisessä parisuhteessani en ole koskaan kokenut itseäni pakotetuksi seksiin, eikä minua ole koskaan tuntemattoman osapuolen toimesta raiskattu. Vaikka välillä fantasioin raiskatuksi tulemisesta, ajatuksissanikin annan tavalllaan raiskaukselle "luvan". Uskon tietäväni, miltä raiskaus tuntuu, eikä se ole milloinkaan hyväksyttävää. Valtasuhteilla leikkiminen seksin yhteydessä on eri asia. Jos selvästi on sovittu tietyt roolit, asia on ok. Mutta ketään ei saa missään olosuhteissa pakottaa yhdyntään.


 
Niin paljon kuin minä tosiaan seksistä pidänkin, olen silti tullut henkisesti pakotetuksi seksiin. Toinen aviomieheni kärsi mitä moninaisimmista riippuvuuksista ja yksi niistä oli seksiriippuvuus. Aluksi saatoin jopa nauttia siitä, että joka päivä sain seksiä monta kertaa ja mitä erikoisimmilla tavoilla, mutta ennen pitkää asiasta tuli ongelma. Paha sellainen.

Seksistä nousi kynnyskysymys, josta riideltiin usein. Mieheni oli todella vihainen, ellen pitkän työpäivän jälkeen halunnutkaan panna tai ellen ilmoittanut asiaa hänelle jo hyvissä ajoin. Aloin pelätä nukkumaan menoa ja siitä seurannutta "pakkoseksiä". Usein välttääkseni riitaa, annoin hänen raiskata minut henkisesti. Henkisesti siksi, että annoin "luvan tulla", jotta tilanne olisi nopeasti ohi.



Jälkeenpäin tunne oli hirveä - raiskattu ja rikottu. Usein itkin äänettömästi itseni uneen, pelko seuraavasta yöstä mielessä. Voin vain kuvitella, kuinka kauheaa on tulla raiskatuksi tuntemattoman toimesta, äkkiarvaamatta ja pahoinpidellen. Toisaalta raiskausta ei tee yhtään oikeutetummaksi, jos raiskaajana on oma aviomies tai muu tuttu. Selviytyminen tästä raa'asta teosta vaatii paljon. Pahinta on kuitenkin lasten ja esim. kehitysvammaisten raiskaukset, joita tehdään ympäri maailmaa, tälläkin hetkellä. Kaikki kunnioitus kaikille seksikauppaa vastustaville ja sen ehkäisyn edestä kamppaileville tahoille. Omasta tahdostaan jokainen saa puolestani myydä itseään, mutta aina olisi löydyttävä keino lopettaa, niin halutessaan. 

Koska itse omaan hyvin vilkkaan mielikuvituksen, fantasioin usein. Ja tosiaan välillä unelmissani tapahtuu myös esim. joukko"raiskauksia". Omaan kuitenkin vahvan oikeustajun ja omantunnon, joka välillä jopa haittaa fantasiointia. Fantasioissakin olen huolissani ehkäisystä ja siitä, että jokainen unelmissa mukana oleva oikeasti nauttii tilanteesta ja on lopulta toimissa täysin vapaaehtoisesti - ja lisää haluten. 

Onkohan raiskaajilla käsitys, että raiskattava oikeasti nauttiikin tilanteesta vai onko kyse pelkästään vallasta ja mahdollisesti jopa väkivallan kiihottavuudesta? Tarvitseeko raiskaaja väkisinmakuun saadakseen orgasmin? Voiko ihan tavallinen mies raiskata vai ovatko kaikki raiskaajat sairaita? Tekeekö tilaisuus varkaan, eli houkutteleeko hyvin päihtynyt tai estottomasti käyttäytyvä nainen kokeilemaan onnea ja johtaako tällainen tilanne joskus raiskaukseen? Voiko nainen raiskata? Houkuttelevatko pornoelokuvat kokeilemaan naisen/miehen alistamista yli normaalin rajan? 







2 kommenttia:

  1. Viimeisen osalta voisin kuvitella että kaikki pitävät paikkaansa. Lisäksi vielä lisäisin mukaan epäselvät tilanteet missä seksi onkin mennyt rajummaksi kuin sovittu tai se on johtunut väärinymmärryksestä.

    AV

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tilanteita on varmasti vielä enemmänkin, jossa toinen osapuoli ei ymmärrä rajoja. Kyseessä on valitettavan yleinen asia, joista suurin osa jää kertomatta eteenpäin.

      Poista