lauantai 12. marraskuuta 2016

40 asiaa seksistä

Aivan alkuun - anteeksi - etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Toivon, ette te ihanat lukijani voitte antaa anteeksi ja olette lukeneet vaikka aiempia postauksia uudelleen. Elän kiireistä vaihetta, enkä ole ehtinyt kerta kaikkiaan tarttua näppikseen blogin merkeissä.

Lupasin muutamalle lukijalleni kirjoittaa pian ja näin teenkin, mutta ikävä kyllä minun on mentävä tällä kertaa sieltä missä aita on matalin. Mitään omaa fantasiaa tai tarinaa ei siis tällä kertaa ole luvassa.



Löysin melko tarkkaan vuoden vanhan artikkelin siitä, mitkä ovat 40 asiaa, jotka jokaisen naisen tulisi tietää seksistä ennen 40 vuoden ikää... Artikkeli täällä. Kopioin listan teille ja olen kirjoittanut jokaiseen kohtaan oman kommenttini aiheeseen liittyen. Ja tottakai olen myös etsinyt kiihottavia kuvia. Vain teitä varten. Kertokaa myös omia kommenttejanne listasta.

Ja jotta ei tärkeä asia unohtuisi - nautinnollista Isänpäivää kaikille isille :). Naiset, muistakaahan hemmotella miestänne erityisesti seksin merkeissä, keinothan te tiedätte...

Lista:

tiistai 27. syyskuuta 2016

Mitään säästämättä

Ovikello soi juuri kun mies vetää farkkujaan jalkaan. Mies vilkaisee kelloaan ja pujottaa päälleen puhtaan, raikkaalta tuoksuvan t-paidan. Lihaksikkaan käsivarren verisuonet pullistuvat ja miehen suupieli vetäytyy kireälle harmista, sillä mies tietää kohta myöhästyvänsä. Ovikello soi kirkkaana ja kutsuvana. Mies suihkauttaa vielä lempihajuvettään ja Hugo Bossin seksikäs, sekä miehekäs - kiihottavakin tuoksu jää leijailemaan makuuhuoneeseen miehen rientäessä portaat alas.

Mies tietää naisen jo odottavan häntä teatterilla. Naisen kanssa on oltava kärsivällinen ja vaikka miestä himottaa armottomasti, hän tietää, ettei vielä ole sen aika. Toivottavasti nainen ei kuvittele hänen alkavan vakavaan suhteeseen, mies miettii kiiruhtaessaan ulko-ovelle. Nainen ei ole kaunis, mutta jollain tavalla kiinnostava, isorintainen ja leveälanteinen, hauskakin. Kuva naisesta pyyhkiytyy miehen verkkokalvoilta sekunnin murto-osassa hänen avatessaan vihdoin ulko-oven.

Hän on oven takana. Tyttö. Tyttö, jota mies ei ole nähnyt useaan kuukauteen - ei sen yön jälkeen. Veri pakenee miehen kasvoilta, suoraan farkkujen lahkeessa hetkessä stondikseen nousevaan elimeen. Tyttö katsoo häntä suoraan silmiin, eikä mies saa suustaan ääntäkään. Tytöllä on päällään neule, joka enemmänkin paljastaa kuin peittää, lyhyt hame, pitkät sukat ja valloittava hymy. Mies hymyilee takaisin.

lauantai 24. syyskuuta 2016

Pikku pillu

Ovi kolahtaa miehen takana vaimeasti, hänen haparoidessaan pimeässä eteisessä. Shh, hän sähisee itselleen irrottaessaan samalla kravattiaan. Silkkikravatti tipahtaa laattalattialle miehen astellessa kohti portaikkoa. Viime hetkellä mies päättää juoda vielä yhden drinkin. Hän kaataa lasiin konjakkia ja siemaisee juomaansa nautinnollisesti. 

Miestä panettaa - panettaa hurjasti. Kuukausi eron jälkeen, eikä hän ole vielä päässyt sänkyyn kenenkään kanssa. Mies pysähtyy katsomaan peilikuvaansa ja on näkemäänsä tyytyväinen. Ex-vaimon rakastama parransänki saa miehen muuten lempeisiin kasvoihin särmää ja kallis puku kuin nuolee hänen treenattua kroppaansa. Mies muistelee illan tapahtumia. Firman juhlia, joissa myös ex-vaimo oli edustettuna. Kaunis nainen, ämmä, huora. Miten lähellä olikaan, että se vamppi olisi saanut miehen jälleen pauloihinsa, juonittua hänet naimaan, naimaan kesken pomon juhlia. Itse asiassa mies olisi valmis tekemään juuri sillä hetkellä mitä tahansa, että saisi uppoutua vaimonsa kylmään vittuun. Mitä tahansa. Miehen kyrpä takoo puvun housuja, anelee päästä irti. Mies kulauttaa juoman kurkkuunsa kiroten.

tiistai 26. heinäkuuta 2016

Vanha vs nuori

Ikä on vain numeroita... 

Mutta - oikeasti - miltä tuntuu aamulla herätä itseäsi puolta nuoremman tai vanhemman seksiparterin vierestä? Häiritseekö sinua pömpöttävä maha, roikkuvat tissit, ryppyinen iho? Parisuhteessa nämä asiat eivät ehkä enää vaivaa ja on ihmisiä jotka pitävät joko itseään paljon nuoremmista tai vanhemmista kumppaneista. Mutta entä yhden illan jutut? Jäävätkö ne vain yhden yön kokeiluksi ja aamulla on edessä vaivaantunut hiljaisuus?

tiistai 12. heinäkuuta 2016

Mustat pitsi-alushousut

Sellin ovi kolahtaa äänekkäästi kiinni. Susan jää seisomaan paikoilleen hieman vapisten, kädestään vaatenytty. Silmäkulmassa kimmeltää kyynel ja hänen suuret silmänsä näkevät sellin vain ohuen sumuverhon takaa. Hontelot jalat lyövät loukkua, eikä tyttö huomaa sellissä olevaa naista. "Turha alkaa pillittää, täällä pärjäävät vain vahvat", tupakan polttama, käheä naisen ääni toteaa tiukasti. "Anteeksi", Susan toteaa hiljaa. "Mitä mä just sanoin", nainen nousee rautasängyltä ja astuu Susanin eteen ottaen hänen kasvonsa käsiensä väliin.

Susan odottaa naisen läpsäisevän häntä kasvoille, mutta näkeekin yllättäen naisen katseessa ystävällisyyttä. Nainen on upea ilmestys vangin vaatteissakin, niin ylväs, rohkea ja itsetietoinen. Susan silmäilee naista ihaillen, hänen suoraa ryhtiään, kauniita, tummia hiuksiaan, eteenpäin upeina työntyviä rintoja, jotka pomppivat vapaina kuin kypsät hedelmät. Hetkeksi tyttö unohtaa epätoivonsa ja vain tuijottaa naista silmiin tuntien outoa kaipuuta.


maanantai 4. heinäkuuta 2016

Kiimainen narttu

Makaan sängyllä vatsallani, paljas pylly pilkottaen peitteen alta, tissit painautuen patjaan. Avoimesta ikkunasta puhaltaa vienoinen tuuli viilentäen jalkovälissäni polttavaa tunnetta. Normaalista postauksesta poiketen olen tällä kertaa jo kuvia etsiessäni ottanut esille lempparileluni, joka surisee tiukasti yhteen puristettujen jalkojeni välissä nautinnollisesti. Pyöritän pyllyäni ja myötäilen jo turvonneilla häpyhuulillani lelun liikkeitä. Hellitän otetta ennen orgasmin tuloa ja saan näin aikaa postaukselle... Lähellä olen, luoja. 


tiistai 21. kesäkuuta 2016

Ne himot, ne himot

Rauhallinen hetki yksin - pikkuhousut riisuttuina, pillu jo hieman kostuneena... Makaan sängyllä vatsallani, tissit vapaina liiveistä, reidet yhteen puristettuina, edessäni läppäri ja mielessä postausaihe. Mietteliäänä kostutan huuliani kielenkärjellä ja puraisen niitä hieman hampaillani. Sormi hyväilee kostunutta huulta, kun yritän miettiä miten puran lauseiksi sen, miltä minusta juuri nyt tuntuu...

Viime viikko kului kaiken kiireen keskellä, enkä saanut sopivaa tilaisuutta edes pieneen hemmotteluhetkeen, joten tänään tilanteen rauhoituttua hetkeksi, minun oli pakko hakea helpotusta haluilleni. Ja tiedän, että ihana orgasmi odottaa minua tämän postauksen jälkeenkin - tai jopa sen aikana. Ette uskokaan kuinka kiihottavaa on kirjoittaa teille tarinoita tai mietteitä koskien rakastamaani aihetta - seksiä! Jokainen solu minussa on kiihottunut ja elän jokaisen lauseen kuin tuntien kosketuksen sisälläni, kosketuksen joka pikku hiljaa saa minut täyteen hurmioon, kohti lopullista määränpäätä... Orgasmia.

Aina kirjoittaessani kiihotun niin paljon, että minun on tyydytettävä itseni, vähintäänkin kerran. Teen sen lempilelullani, joka ei esteettisesti ole kaunein, mutta toimivin. Tänään kaivan ehkä kaapistani esiin dildon ja sukellan kohti vaginaorgasmia, joka tunteeltaan on täysin erilainen kuin klitorisorgasmi. Vielä en ole osannut päättää kummasta pidän enemmän. Hmm...