torstai 2. kesäkuuta 2016

Huora ja pukki

Otamme välillä yhteen mieheni kanssa asenteesta, joka ärsyttää minua suuresti. Kyseessä on asenne naisia kohtaan ja tietynlainen sovinismi. Hänen (ja usean muun hänen ikäisensä miehen) käsityksen mukaan lähes jokainen nainen on huora, joiden elämäntapa on jalkojen levittäminen miehelle kuin miehelle. 

Omasta mielestäni vapaa nainen saa jakaa aarrettaan niin paljon ja niin monelle miehelle kuin haluaa, tulematta leimatuksi. Toki itsekin tiedostan hyvin eron ns. kiltin tytön ja villimmän version välillä ja varsinkin pienellä paikkakunnalla iloluontoisuus voi olla taakka. En kuitenkaan ymmärrä mieheni asennetta ja sitä, että miksi aliarvioida ja leimata nainen, jolle kuitenkin tuntuu olevan kysyntää? Tuskinpa kukaan meistä naisista tarjoaisi itseään  kenellekään ellei kysyntää olisi. Miksi naisissa juokseva mies - pukki - on sankari ja ihailtava tyyppi, kun taas miehistä ja seksistä pitävä nainen on huora, joka saa ikuisen leiman otsaansa?


 
Usein puhutaan, että vaimon pitäisi olla samaan aikaan vaimo, äiti ja huora. Miksi sitten on ihailtavaa löytää se kiltti naapurintyttö, lähes kokematon siveä nainen vaimoksi? Miksi tuntuu olevan enemmän sääntö kuin poikkeus valittaa miestenilloissa kuinka vaimo ei anna? Ja samaan aikaan edelleen himoita villejä ja vapaita - anteliaita naisia. 

Jos mies on kuitenkin löytänyt rinnalleen seksistä todella pitävän, lähes nymfomaanin naisen, kertooko hän saunailloissa saavansa liikaakin? Enpä usko. Herättääkö se kateutta? Uskooko sitä kukaan? Kaipaako mies silloin rinnalleen ainaisesta päänsärystä kärsivää, kerran kuussa antavaa naista, niin kuin muillakin miehillä on?



Tunteeko mies riittämättömyyttä ja pelkääkö hän miehisyytensä puolesta jos hän tietää kotona odottavan kiimaisen vaimon, joka haluaa TAAS? Onko niin, että naimisissa tai parisuhteessa oleva mies/nainen otaksuukin seksielämän kuihtuvan suhteessa? Onko niin aina annettu ymmärtää? Ennen vanhaan kun mies otti viinaa, hakkasi vaimon ja lopuksi pani niin, että talo ryskäsi, koettiin olevan oikeutettua. Vaimo oli käytännössä nyrkin ja hellan välissä. Vieraissa käytiin sitten kylän, jalkojaan innolla levittävien, naisten luona, joiden osana ei ollut päästä naimisiin. Onko mikään muuttunut?

Sanoisin, että on muuttunut. Nykypäivänä vieraissa käyvät myös naiset. Pettäminen on yllättävän yleistä, eikä se ole enää niin tuomittavaa naistenkaan kohdalla kuin ennen. Miksi vieraissa käydään? Mikä omassa parisuhteessa on vikana? 

Omalta kohdaltani voin sanoa, että jos seksuaalinen kemia ei toimi, ei toimi koko suhdekaan. Toki aina pitää tehdä kompromisseja, mutta jos tulee päivä jolloin huomaat ettei toinen vedä sinua puoleensa, tai seksi hänen kanssaan suorastaan ällöttää, on aika ensin miettiä mikä on vialla ja jos asia ei korjaannu, erota. Vapaa suhde toimii toisilla, mutta onko siinä järkeä?



Itse olen aina ollut "iloluontoinen", enkä nyt tarkoita, että olisin pannut kaikkia vastaan tulevia miehiä. Mutta olen aina ollut iloinen ja nauttinut miesten seurasta. Jotenkin  miehet myös vaistoavat sen minusta. Heidän on helppo lähestyä minua, vaikkakin usein ystävällisyyteni johtaakin vääriin luuloihin. Ihastun itse myös helposti ja miksei? 

Omat kiimanesteeni tuoksuvat usein todella voimakkaasti omaankin nenääni, joten välillä mietin aistiiko sen myös lähelläni oleva mies. Olisihan se hienoa, vai olisiko? Nytkin pilluani polttelee ja allani oleva pyyheliina kostuu paljaan vakoni nesteistä. Tiedätte varmaan mitä aion tehdä kirjoittamisen jälkeen...

Olen aina ihaillut miehiä! Enkä koskaan ole sitä peitellyt, miksi olisin? Sukumme on hyvin kiimaista väkeä, josta on tullut varsinainen tavaramerkkimme. Naispuoliset jäsenet ovat kuitenkin ala-arvoisempia kuin sukumme kruunut, eli miehet, joiden toiminta on oikeutetumpaa. Suurin osa sukumme naisista elävät tekopyhästi, halveksuen meitä muutamaa, jotka avoimesti juhlimme ja ihailemme miehiä. Itse en voisi elää päivääkään ajattelematta miehiä. Seksiä ajattelen vielä enemmän. 

Välillä koen olevani nymfomaani. Itseäni se ei häiritse - minusta se on ihanaa! Muutama entinen miesystäväni on jälkeenpäin kuitenkin tunnustanut sen olleen raskasta. Miten muka voi haluta liikaa? Missä on ne ihailevat kommentit kun mies kertoo oman naisensa antavan aina ja tarvittaessa? Pelkäävätkö miehet oman itsensä puolesta - oman kestävyytensä ja osaamisensa? Kuulutaanko paremmin porukkaan kun yhdessä lasketaan leikkiä siitä kuka on viimeksi saanut, vai onko saanut kotona ollenkaan? 



Voi kumpa voisin vaihtaa roolia miehen kanssa edes vähäksi aikaa! Tämä on ollut saavuttamaton haaveeni todella kauan. Naisena eläneenä tietäisin tasan tarkkaan mistä naiset pitävät ja kulkisin kyrpä pystyssä päivät pitkät. Ensimmäinen viikko menisi varmaan siihen, että vetäisin käteen ja yrittäisin saada itseni asentoon, jossa voisin imeä omaa kulliani uudestaan ja uudestaan. Ihailisin kulliani kaikissa asennoissa, kuvaisin sitä ja lopulta käteni olisi varmasti juurtunut siihen kiinni. Oih, vereslihalla olevan kyrpäni voisin viikon jälkeen upottaa lukemattomiin erilaisiin - kosteisiin, kuumiin, tuoksuviin - pilluihin ja vain nauttia.



Treffailisin naisia, viihdyttäisin heitä upeilla jutuillani ja vielä paremmilla seksitaidoillani. Huumaisin heidät haluamaan minua yhä uudelleen. Saisin heidät seitsemänteen taivaaseen, tuntemaan itsensä upeiksi naisiksi ja nauttimaan niin paljon, että heitä ei häiritsisi vaikka siirtyisin jo seuraavaan... Kotona möllöttävä kaljamahainen ja huonotapainen aviomies olisi sen jälkeen vailla päänsärystä potevaa nalkuttavaa vaimoa.


Jos joku haluaa sanoa minua huoraksi, otan sen vastaan kunniakkaasti, miehenä olisin pukkien pukki. Nautitaan toinen toisistamme ja kunnioitetaan tosiamme, sellaisena kuin olemme. Jos kotonasi asustelee nalkuttava vaimo tai se kaljamahainen sovinisti, kokeilepa herätellä häntä seksuaalisesti! Kunnon pano piristää aina, vaikka sen eteen joutuisi tekemään vähän töitä - pukeutumaan kauniisti, viettelemään, puhumaan hempeitä, kokeilemaan erilaisia esileikkejä. Rauhallinen ilta ihan kaksin, kiireettä, vähän hullutellen. Eihän sitä tiedä josko puolisosi kehuisi seuraavassa sauna/naistenillassa saaneensa kotona oikein kunnolla ;). Jospa siellä joku muukin rohkaistuisi kertomaan, että niin heilläkin...


10 kommenttia:

  1. Asiaa tosielämän totuuksista kiihottavalla tavalla ;)

    VastaaPoista
  2. Muuten kiva teksti, mut kohta huvitti, että "Vapaa suhde, onko siinä mitään järkeä?" :D No, riippuu tietysti ihmisestä. Ei ole järkeä pakottaa itseään vapaaseen suhteeseen, kuin ei myöskään yksiavioisuuteen. Sen sijaan vapaa tai polyamorinen suhde vapaamielisten ihmisten välillä voi olla hyvinkin toimiva. Ite oon todella onnellinen polysuhteessa. Täysi vapaus, mieletön rakkaus, intohimo -kaikki. En enää pois vaihtais tätä elämäntapaani :) Mut tiedän, ettei kaikille sovi syystä tai toisesta. Ja itekin jouduin tekemään töitä itseni kanssa, etenkin mustasukkaisuudessa, mut nykyään on ihanaa vaan nauttia "työn hedelmistä". Todella harvoin tulee mustasukkaisuutta -sen sijaan on tullut tilalle myötäkiihottuminen, tunnen omassa kehossani kun mies koskee toista naista -tuntuu kuin hän koskis mua ja kiihotun. Ihanaa <3 Eli ei pidä tuomita vapaata suhdetta, vaik itelle se tuntuiskin huonolta ratkaisulta. Meille sopii ja ollaan kummatkin tosi onnellisia :) Mut en usko, että vapaa suhde on kovin hyvä ratkaisu, jos kahdella ihmisellä ei kemiat toimi keskenään. Meille se on lisää, ei korvaa mitään. Rakastetaan toisiamme syvästi, mut voidaan rakastaa muitakin sen lisäks.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Arvasinkin, että sinä tartut asiaan. Lause olikin kysymys, mihin siis vastasit - kiitos siitä. Nautinnollista kesää sinulle :)

      Poista
  3. No hupsis :D Tunnet mut jo liian hyvin, vaikkei olla livenä edes nähty :P Samoin himokasta kesää sinulle ja kirjoittelehan taas -näitä on aina mukava lukea ja usein kiihottavaakin :)

    VastaaPoista
  4. Tuo kaksinaismoralismi jonka mukaan kunnon ÄIJÄT panee joka muijaa, mutta naiset ovat neitsyitä ennen hääyötä (ketä niitten äijien on sitten tarkoitus panna?) on onneksi Suomessa jo katoamassa ainakin omien havaintojeni mukaan.

    Ja mitä tulee avoimiin parisuhteisiin niin ne jotka ovat tuttavapiirissäni vaikuttavat toimivan siinä missä muutkin parisuhteet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi - olen samaa mieltä, että kyseinen asenne on - onneksi - katoamassa, mutta itse olen tähän törmännyt suht useein, mikä on valitettavaa :(. Oikein antoisaa kesää sinulle :D

      Poista
  5. Jokaisella on oma menneisyytensä ja siitä mustasukkaisena oleminen syö vain suhteesta luottamusta. Ennen perheen perustamista minulla oli pari kertaa suhde todella kokeneen naisen kanssa. Molemmat suhteet olivat seksin osalta mahtavia, vaikka yhteiselämä ei sitten muista syistä onnistunutkaan. Seksi oli yhteistä leikkiä niin kuin sen pitäisi olla. Alastomana piilosta ja hippaa saaressa, joka päättyi kiinniotettavan naimiseen (kannattaa käyttää kuiteskin kenkiä ja sukkia jos kokeilee). Eroottista hierontaa, toisen vartalon käyttämistä lautasena herkuille, suihinottoa puolin ja toisin eri paikoissa jne. Kun naisella on kokemusta, seksuaalista mielikuvitusta ja kokeilun halua, pitäisi miesten pomppia ilosta sellaisen naisen seurassa. Tärkeätä on etenkin myös se, että nainen on sinut vartalonsa kanssa. Tässä mielestäni miehellä on iso rooli. Palvomalla, kehumalla, hyväilemällä ja naimalla naista sellaisena kuin nainen on, mies tekee naisen itsetunnolle suuren palveluksen. Olen ollut ihastuneena elämäni aikana monenlaisiin naisiin ja kaikki ovat olleet hyvin viehättäviä. Tummaan, vaaleaan, pienikokoiseen, rehevään ja toiselle raskaana olevaan. Kaikki nämä naiset ovat olleet haluttavia omana itsenään ja siksipä olen ihastunut heihin (ihastuminen ei tarkoita sitä, että olisin pannut heitä tai edes aina maininnut asiasta ko henkilöille). Mielipiteeni on ehkä liian yksinkertaistettu näkemys joidenkin mielestä tai itsestään selvyyksiä, mutta näin ne olen kokenut. Jos joku mitätöi kumppaniaan jostain muusta syystä kuin yhteisesti sovitusta kinkystä leikistä, on se mielestäni väärin. Toisen halventaminen seksuaalisuudesta on törkeää henkistä väkivaltaa ja johtaa varmasti muihinkin ongelmiin. Erimielisyyksiähän yhteiselämässä väistämättä tulee (riidellään kyllä vaimoni kanssa), mutta seksuaalisuuden käyttäminen aseena toista vastaan on halpamaista. Vaikka pidänkin monipuolisia seksikokemuksia hyvänä asiana, ei se kuitenkaan tarkoita sitä, että niitä pidettäisiin jatkuvasti esillä kumppanin kanssa. Vähän aikaa se voi laittaa yrittämään lisää kumppanin eteen, mutta pidemmän päälle se voi heikentää itsetuntoa jos toinen puhuu jatkuvasti yhteisten kokemusten sijaan toisista. Sen sijaan aikaisemmista seksikokemuksista on hyvä ammentaa partnerin kanssa hyvin toimivat asiat. Kun itse tietää mistä nauttii, on toiveita helpompi esittää kumppanille ja päin vastoin. Tiivistettynä: Kokemus, keskusteluyhteys, kunnioitus, iloinen seksi ja itsetunnon tukeminen puolin ja toisin. Nämä kun ovat kunnossa, niin asiat ovat aika hyvin suhteen tyypistä riippumatta. Jos joku vetää huora -kortin esiin, niin kannattaa hieman miettiä, mikä mielipiteen esittäjän itsetunnossa on raiteiltaan. Ja kotikasvatus ei ole riittävä perustelu;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos hyvin tyhjentävästä kommentistasi :). Ei lisättävää. Hyvää ja nautinnollista kesää sinulle :D

      Poista