lauantai 12. marraskuuta 2016

40 asiaa seksistä

Aivan alkuun - anteeksi - etten ole kirjoittanut pitkään aikaan. Toivon, ette te ihanat lukijani voitte antaa anteeksi ja olette lukeneet vaikka aiempia postauksia uudelleen. Elän kiireistä vaihetta, enkä ole ehtinyt kerta kaikkiaan tarttua näppikseen blogin merkeissä.

Lupasin muutamalle lukijalleni kirjoittaa pian ja näin teenkin, mutta ikävä kyllä minun on mentävä tällä kertaa sieltä missä aita on matalin. Mitään omaa fantasiaa tai tarinaa ei siis tällä kertaa ole luvassa.



Löysin melko tarkkaan vuoden vanhan artikkelin siitä, mitkä ovat 40 asiaa, jotka jokaisen naisen tulisi tietää seksistä ennen 40 vuoden ikää... Artikkeli täällä. Kopioin listan teille ja olen kirjoittanut jokaiseen kohtaan oman kommenttini aiheeseen liittyen. Ja tottakai olen myös etsinyt kiihottavia kuvia. Vain teitä varten. Kertokaa myös omia kommenttejanne listasta.

Ja jotta ei tärkeä asia unohtuisi - nautinnollista Isänpäivää kaikille isille :). Naiset, muistakaahan hemmotella miestänne erityisesti seksin merkeissä, keinothan te tiedätte...

Lista:

1. Häntä ei kiinnosta, oletko ajellut karvasi

Oikeasti. Se ei käy hänen mielessäänkään, kun olette sängyssä.

Tässä kohtaa olen hieman eri mieltä... Riippuen tietenkin miehestä, mutta väittäisin, että aika moni mies arvostaa huoliteltua pillua. Tuskin se häntä himoissaan estää panemasta sinua, mutta nykypäivänä stringeistä rehottava pehko ei ehkä ole se esteettisin ja kiihottavin näky (toki poikkeuksiakin on). Pidetään siis puutarha siistinä.

2. Paksuus voittaa pituuden – joka kerta

Jos olet yhtään kiinnostunut peniksen koosta (ja tutkimusten mukaan naisia kiinnostaa kokoa enemmän kylläkin se, miltä penis näyttää), tiedät, että paksuus merkitsee enemmän kuin pituus.
Tämä on mielestäni totta, sekä visuaalisesti, että toiminnan kannalta.

3. Kaikki tekevät sitä

Siis masturboivat. Vuonna 2004 tehdyssä kyselyssä liki puolet vastanneista, 45–49-vuotiaista naisista kertoivat ottaneensa orgasminsa omaan haltuunsa viimeisen puolen vuoden aikana. Ja monet naiset käyttävät hommassa muutakin kuin käsiään. Indianan yliopiston vuonna 2009 teettämässä kyselyssä yli puolet vastaajista oli käyttänyt vibraattoria ainakin kerran elämässään, ja liki neljäsosa oli käyttänyt sellaista edellisen kuukauden aikana.
Omalta kohdaltani voin vastata, että todellakin on totta! Kuvittelisin olevan vielä yleisempää kuin tilastot antavat ymmärtää. Minun tekee ainakin mieli masturboida NYT. 

4. Mieskin pitää syleilystä...

... eikä vain siksi, että hän on puoliksi koomassa seksin jälkeen. Rakastelun aikana sekä miehiltä että naisilta vapautuu oksitosiini-kemikaalia eli niin kutsuttua halailuhormonia, joka auttaa tuoreita äitejäkin muodostamaan siteen vauvaansa. Mutta mitä tämä tarkoittaa miesten kohdalla? Oksitosiini lisää heidän haluaan olla lähekkäin, mutta myös heidän luottamuksen tunteitaan, kertoo Zurichin yliopistossa vuonna 2008 tehty tutkimus.
No tämä kohta on varmastikin totta, molemmathan tuntevat onnistuneen rakastelun jälkeen kiitollisuutta, joka helposti osoitetaan halailulla - "mun nainen". Kiitos.

5. Voit todella päätellä peniksen koon miehen käsien perusteella

Mitä pidempi miehen nimetön sormi on, sitä pidempi on hänen peniksensäkin, väittää Liverpoolin yliopistossa tehty tutkimus. Molempien pituus riippuu siitä testosteronin määrästä, jolle hän on altistunut jo kohdussa. 
En usko, että tämä pitää paikkansa, tosin en ole asiaan vihkiytynyt. Ja mihin nimettömän pituutta verrataan? Suhteessa muihin sormiin? Hmm, tätä pitää tutkia tarkemmin. Vai onko kyseessä vähän sama fiktio kuin nenän pituus suhteessa penikseen...

6. Kannattaa kokeilla

Vaihtelu virkistää – seksissäkin. Teittepä sen riippukeinussa tai lentokoneessa, keittiön lattialla tai suihkussa, nahkaan pukeutuneena tai ilman rihman kiertämää – jos se on uutta, se on parempaa.
Niin TOTTA! Ei kaipaa selittelyjä - kokeile vaikka...

7. Aikuisviihde toimii

Ajatus siitä, että naisilla kestää kauemmin kiihottua, ei ole totta. Vuonna 2007 tehdyssä tutkimuksessa naiset, jotka katsoivat pornoa kiihottuivat liki yhtä nopeasti kuin miehet. Montrealin McGillin yliopiston tutkijat huomasivat, että pornoa katsoessaan miehet kiihottuivat täyteen huippuunsa 11 minuutissa ja naiset 12 minuutissa.
Kuten olen tainnut mainita, itse koen pornoelokuvat pääsääntöisesti pitkästyttäviksi. Minulla toimii parhaiten lyhyet pornoklipit, jolloin kiihotun ja saan orgasmin sekunneissa, mikä on hieman turhauttavaa, koska yleensä kulutan aikaa löytääkseni klipin, jossa on se jokin "juttu" ja saankin jo ennen klipin kunnolla edes alettua. Eiköhän kyse ole siitä, millä fiiliksellä katsoo pornoa, kenen kanssa ja missä tilanteessa...

8. Sano 'ooh', älä 'ommmm'...


Nautitko joogasta saamastasi rauhan tunteesta? Kokeile sen sijaan orgasmia. Tunnet oloksi rentoutuneeksi laukeamisen jälkeen, koska olit käytännössä aivokuollut seksiä harrastaessasi. Hollantilaistutkijat huomasivat kokeissaan, että naiset eivät kokeneet mitään tunteita orgasmin aikana – eivät pelkoa, ahdistusta tai stressiä. Orgasmin kourissa et mieti lasten todistuksia, viikon kauppalistaa tai laskukasoja. Mutta kyseessä on 'kumpi tuli ensin, muna vai kana?' -tyyppinen tilanne: ainoa keinohan saada orgasmi on alunperinkin tyhjentää aivot näistä stressin aiheuttajista.

TOTTA, mikään muu keino ei ole niin tyydyttävä ja mieltä puhdistava kuin orgasmi.

9. Orgasmin esittäminen? Turhaa

Se, että näytät hänelle, mistä pidät: nerokasta.
Älä esitä - koskaan - no okei ehkä joskus sekin on sallittua (esim. tilanteessa jossa itsekeskeinen mies jyystää sinua tuntikaupalla ja ainoa pakokeino on esittää orkkua). 

10. Se on parempaa sukat jalassa

Jos seksielämäsi ei ole kuumaa, ehkä sinulla on kylmä. Hollantilaistutkimuksen mukaan niillä pariskunnilla, joilla oli kylmät jalat, oli enemmän vaikeuksia päästä orgasmiin asti – vain puolet heistä onnistuivat. Kun pariskunnat laittoivat sukat jalkaansa, luku kohosi 80 prosenttiin.
Hmm, mielenkiintoista, voi olla tottakin...

11. Rehellisyys ei aina peri maata

Olet ehkä ajatellut pettämistä, ehkä jopa suudellut työkaveria tai käynyt kahvilla naapurin kanssa. Pitäisikö sinun tunnustaa pikkurikkeistä? Ei välttämättä. Totuuden kertominen satuttaa kumppaniasi ja pilaa hänen luottamuksensa sinua kohtaan. Jos haluat suojella häntä ja pitää suhteenne toimivana, niele syyllisyytesi ja pidä suusi kiinni.
Tästä ollaan varmasti kahta mieltä, mutta oma mielipiteeni on, että ei kannata kertoa, jos mitään peruuttamatonta ei ole tapahtunut. Kuka haluaisi loukata toista jos tarkoitus on jatkaa suhdetta? Pieni pussailu - pidä omana tietonasi, vaikka se vähän omaatuntoa kolkuttaisikin.

12. Rakkautta on ilmassa...

... ainakin niinä päivinä, kun miehesi ei syöksy suihkuun treenin jälkeen. Miehen myskinen hienhaju voi todella kiihottaa naista. Kalifornian yliopistossa vuonna 2007 tehdyn tutkimuksen mukaan miehen tuoksu lisäsi naisen kiihottumista, paransi mielialaa, nosti sydämensykettä ja verenpainetta sekä kiihdytti hengitystä.
Totta, parasta hajuvettä on miehinen tuoksu.

13. Koskaan ei ole liian myöhäistä

Vaikka harrastaisit seksiä tällä hetkellä vain syntymäpäivisin ja jouluna, voit aina hypätä takaisin ratsun selkään. Sinun pitää vain... harrastaa enemmän seksiä. Aluksi sinun täytyy ehkä pakottaa itsesi siihen, mutta mitä enemmän sitä teet, sitä enemmän sitä haluatkin. Aloita kerran kuukaudessa, sitten kerran viikossa ja sen jälkeen, kuka tietää? Ehkä sinusta tulee kerran päivässä -nainen.
Aah, niin totta. Mitä enemmän saa, sitä enemmän haluaa. Kokeile vaikka ;)

14. Mitä tulee siihen, miten iso, kuinka usein ja kuinka monta kertaa yössä...

... ystäväsi valehtelevat.
Heh, heh... mitä jos joku puhuukin totta?!?

15. Puhelinseksiä kannattaa kokeilla

Puhelinseksi on paljon parempi kuin ei mitään, mutta harva yli nelikymppinen tietää tätä. Vuonna 2004 suoritetun kyselyn mukaan vain 17 prosenttia 45–49-vuotiaista miehistä ja 18 prosenttia samanikäisistä naisista oli kokeillut puhua tuhmia puhelimessa. Eli kännykät laulamaan!
Kokeilemisen arvoista - ehdottomasti. Samoin kuin tuhmien tekstareiden lähettäminen...

16. Kukaan ei tee sitä paremmin kuin sinä

Voit maata paikoillasi ja odotella, että kumppanisi saa sinut laukeamaan, mutta pääset perille nopeammin, jos teet sen itse. Kun naiset masturboivat, he saavat orgasmin keskimäärin neljässä minuutissa. Kun homma hoidetaan esileikin ja yhdynnän voimin, aikaa voi mennä 20 minuuttia. Kiireessä nopein apu löytynee vibraattorista. Kumppanisi tuskin pistää pahitteeksi, jos saa katsoa.
Totta, tosin onko väliä, että sekstailu kestäisikin kauemmin? Ja ei, ei katsota pahalla jos pääsee mukaan toisen itsetyydytykseen. Vaikka minusta itsestäni miehen runkkaamisen katselu onkin hieman huvittavaa(!), tosin kiihottavaa.

17. Fantasiat ovat mahtavia

Jos seksirutiinisi ovat tylsähköjä, kutsu petiin mukaan vaikkapa Johnny Depp merirosvohattuineen. Kun antaudut seksifantasioille, piristät samalla oikeitakin hommia ja kiihdytät seksiviettiäsi. Jos vielä jaat jotkut fantasioistasi kumppanillesi, saat toimintaan entistä enemmän potkua. Suosittuja fantasioita ovat spontaani seksi, kolmenkimpat sekä seksi työpaikalla.
En ehkä jakaisi suoraan johonkin tiettyyn ihmiseen kohdistuvaa fantasiaa, yleisesti kerrottuna ok. Itselläni on kierroksessa joka ilta ennen nukkumista Joel Kinnaman, ai ai. Mieheni kanssa mieleni esileikeissä on usein täällä blogissakin olevat tarinat, esim. puiston penkillä...

18. Jos olet liian väsynyt, ei voi mitään

Paras puoli vanhenemisessa on se, että voit tehdä tai olla tekemättä, mitä haluat. Sano se kiltillä äänensävyllä, ja kumppanisi luultavasti ymmärtää, että sinulla on päänsärky, etkä halua harrastaa seksiä. Mutta jos syy on sama viikosta toiseen, ymmärrystä ei ehkä heru.
Meillä tällaista tilannetta ei synny, mutta toki tiedän tunteen jolloin on niin väsynyt ettei yksinkertaisesti jaksa. Päänsärky?!! Paneminen nimenomaan auttaa tähän vaivaan. Kuten niin moneen muuhunkin vaivaan 

19. Koolla on väliä – hänelle

Kymmeniä tuhansia heteromiehiä ja -naisia käsittelevässä tutkimuksessa huomattiin, että 85 prosenttia naisista oli tyytyväinen kumppaninsa peniksen kokoon, mutta liki puolet miehistä oli miehuutensa kokoon tyytymättömiä. Kerro siis hänelle, että hänen housuissaan on kaikki tarvittava.
Luultavasti juuri näin on, mutta kyllä itseni on myönnettävä, ihan rehellisyyden nimissä, että joskus kaipaan vielä isompaa. Ja en usko, että jos miehellä on oikeasti pienen pieni penis, että se voi olla tyydyttävä. Silloin pitää olla muita kykyjä korvaamaan. Jos olisin itse mies, en varmastikaan olisi tyytyväinen vehkeeni kokoon, ellei se olisi todella, todella suuri, mikä ei myöskään ole hyvä asia...

20. Hän ei välitä...

... jos pukeudut flanelliin sängyssä.
No tätä pitää kysyä miehiltä, mutta luulisin, että on sillä väliä. Ainakin joskus on syytä pukeutua niihin ihaniin satiinisiin, seksikkäisiin alusasuihin ja sillä tavoin osoittaa suhteen olevan ainutlaatuinen, eikä itsestäänselvyys.

21. Raha ei ole kaikki kaikessa....

... mutta mitä tulee seksiin, se kyllä auttaa. Newcastlen yliopiston vuonna 2009 toteuttamassa tutkimuksessa huomattiin, että ne naiset, joilla oli varakas kumppani, saivat enemmän orgasmeja kuin köyhemmän miehen kanssa seurustelevat.
Ohoh, miten raha auttaa orgasmien saamisessa? Ei varmasti ole mahdollista näin yksinkertaistaa. Rahaa tai ei, orgasmien määrä riippuu aivan muista asioista. 

22. Hyvät suutelutaidot ovat hyvä merkki

Tutkimukset osoittavat, että naisilla on tapana arvioida parisuhteita miehen suutelutaitojen mukaan. He myös harrastavat todennäköisemmin seksiä miehen kanssa, joka suutelee hyvin.
Mielestäni suutelutaito ei vaikuta itse parisuhteeseen. Meillä ei mies osaa suudella, mutta en silti vertaa sitä parisuhteeseemme. Toki kaipaan suutelua ja sitä toisinaan harrastankin muiden miesten kanssa ja ehdottomasti kyllä, seksiä harkitsee hyvin suutelevan miehen kanssa todennäköisemmin.

23. Naiset ensin

Haluat todennäköisemmin tehdä vastapalveluksen, jos olet juuri saanut. Joten kaikki voittavat, jos hän hoitelee sinut ensin.
Tavallaan totta. Todennäköisesti myös mies hoitelee sinut tavalla tai toisella, jos on saanut ensin...

24. Yhdyntä ei riitä

Jos luulit, että olet ainoa, joka ei saa orgasmia yhdynnässä, olit väärässä. Liki kolmasosa naisista jää ilman orgasmia, jos mieheltä ei tipu yhdynnän lisäksi muuta. Tämä johtuu siitä, että klitoris jää usein stimuloimatta yhdynnän aikana, vaikka se on juuri se kohta, johon pitäisi eniten kiinnittää huomiota.
Totta.

25. Vähemmän seksiä, enemmän töitä

Jos et harrasta seksiä, mitä teet kaikella vapaa-ajallasi? Todennäköisyydet ovat sen puolella, että teet enemmän töitä. Miehet ja naiset kääntyvät kummatkin töiden puoleen täyttääksen seksittömyyden aiheuttaman tyhjiön. Näin käy silloin, jos seksiä saa harvemmin kuin kerran viikossa, kertoo saksalaisen Gottingenin yliopiston teettämä selvitys, jossa tarkasteltiin 32 000 ihmisen seksielämää.
Varmasti totta, sillä itse olen huomannut käänteisesti, että mitä enemmän on töitä ja tavallaan muuta ajateltavaa, kaipaan seksiä -ehdin kaivata seksiä vähemmän.

26. Kaula-aukolla pääsee pitkälle

Älä piilottele. Vaikka sinulla olisi raskausarpia missä tahansa ja olisit tyytymätön itseesi, rintojasi kelpaa kyllä esitellä – kunhan liivit ovat vain oikeankokoiset ja tukevat. Laita yllesi siis paita, joka paljastaa vähän dekolteeta, ja tunnet olosi seksikkäämmäksi kuin aikoihin.
Totta, ja kotona ollessasi selvä vinkki seksihaluista on yöpaidan alta viettelevästi esille (kuin vahingossa) nostetut rinnat kovinen nipukoineen...

27. Aloitteen tekeminen...

... on yhtä kiihottavaa sinusta kuin hänestäkin.
Jos toinen osapuoli on yleensä aloitteen tekijä, sitä kiihottavampaa on se kun toinen kerrankin on innokkaampi...

28. Vika ei ole sinussa, vaan hänessä

Toisin kuin yleinen uskomus väittää, miehet eivät ole aina valmiita ja himokkaita. Tämä koskee erityisesti keski-ikäisiä miehiä, joiden testosteronitasot alkavat tippua. Älä siis syyllistä häntä, äläkä itseäsi.
Totta.

29. Hän ei välitä, mahtuvatko housunnappisi kiinni

Ei oikeasti.
Varmasti jossain määrin välittää.

30. Miehenkin nänneillä voi leikkiä

Kuvittele, että kumppanisi ei koskaan koskettelisi nännejäsi esileikin tai seksin aikana. Hän vain jättäisi ne huomioimatta. Täysin. Miksi sitten itse jätät ne huomioimatta? Miehen nännit ovat yhtä tärkeät kuin omasi. Englantilaisen Sheffieldin yliopiston tutkimuksessa huomattiin vuonna 2006, että nännien stimulointi aiheutti kiihottumisen yli puolelle miehistä tai ainakin lisäsi sitä. Silti vain 17 prosenttia miehistä pyysi sitä.
Tapauskohtaisesti -kaikki naiset eivät pidä siitä, joten miksi kaikki miehet pitäisivät?

31. Kukaan ei halua kuulla siitä

Säästä ystäväsi, siskosi, huonetoverisi ja erityisesti työkaverisi seksielämäsi yksityiskohdilta. Tapahtumien vertailu saattoi olla hauskaa parikymppisenä, mutta aikuisena naisena se on vain noloa ja ehkä hieman inhottavaa. Aseta itsesi heidän asemaansa: haluatko todella heidän kuvittelevan sinut ja kumppanisi tekevän sitä leikkimökissä?
Ei välttämättä... riippuen tilanteesta. Kyllä itse haluan kuulla :)

32. Rivo on seksikästä

Tuhmat puheet kiihottavat todella joitain pareja. Puhe voi olla juuri niin siistiä tai rohkeaa kuin haluatte. Varmista vain, että tiedät, mihin kumppanisi vetää tuhman ja ällöttävän puheen rajan.
Muista tilannetaju, aina ei ole oikea aika tai paikka.

33. Yhden illan jutut eivät sovi kaikille

Lyhyet seksikohtaamiset voivat kuulostaa kiihottavilta, mutta monelle naiselle ne ovat kaikkea muuta. Durhamin yliopistossa vuonna 2008 tehdyn tutkimuksen mukaan vain 54 prosenttia yhden illan jutun kokeneista naisista piti kokemuksia positiivisina. Yllätys, yllätys: 85 prosenttia miehistä piti yön kestäviä suhteita mahtavina.
Yleisestikin ottaen naiset hakevat yhden yön jutuista eri asioita kuin miehet, ei toki aina. Yhden yön juttu voi olla kummallekin tyydyttävä kokemus.

34. Kaikki käy

Se, mitä ennen pidit liian erikoisena, voi vanhemmalla iällä ollakin mahtavaa, jos olet vain päässyt eroon rajoitteistasi. Mikäpä parempi hetki tehdä seksivideo, stripata miehelle, kokeilla kolmenkimppaa tai tehdä mitä tahansa, mistä salaisesti olet aina haaveillut?
Varmasti totta :D

35. Varpaissa on voimaa

Seuraavan kerran, kun aiot antaa kumppanillesi suuseksiä, mene vielä alemmas. Jos et ole vielä huomannut, varpaat ovat yksi erogeenisimmistä alueista sekä miehillä että naisilla. Myös sormet, korvanlehdet ja polvitaipeet kannattaa testata.
Kokeilemallahan se selviää, itse en esim. pidä yhtään korvalehtien hiplaamisesta...

36. Hän ei välitä, vaikket olisi juuri käynyt suihkussa

Hän on vain iloinen, että harrastatte seksiä. Etkö sinäkin olisi?
No varmasti, mutta onhan paneminen suihkunraikkaan kumppanin kanssa nautinnollisempaa...

37. Vika ei ole sinussa, se on hormoneissasi

Perimenopaussi voi todella sotkea seksielämäsi:
- Kuukautisesi kestävät iäisyyden, saatat vuotaa seitsemän päivää ja tiputella vielä kolme päälle.
- Seksiviettisi on olematon.
- Olet kuiva kuin hiekkapaperi.
- Mielialasi heittelehtivät suunnattomasti.

Näin tosiaan saattaa olla - hormonit mullistavat maailmaasi läpi elämän.


38. Romantiikka voi kestää loputtomiin tai ainakin todella pitkään

Tuore tutkimus paljastaa, että pitkissä parisuhteissa voi todella säilyttää kemian pitkään. Jos niistä uupuu lyhyiden suhteiden intohimoinen kiihkeys, se on luultavasti hyvä asia – ainakin jos kalifornialaisen Stony Brookin tutkimusta on uskominen. Se nimittäin tarkoittaa, että suhteesta uupuvat myös ahdistus ja epävarmuus.
Uskoisin tämän olevan totta, vaikka henkilö tulee varmasti myös kaipaamaan alkuajan intohimoa...

39. Avioliitossa hommaillaan enemmän

Usko tai älä, jos olet naimisissa, harrastanet enemmän seksiä kuin sinkkuystäväsi. Se ei kuitenkaan tarkoita ihmeitä, keskivertoaviopari painii petipuuhissa 69 kertaa vuodessa, mikä on vain yhdeksän kertaa enemmän kuin sinkkujen vuosittaiset seksikerrat. Tämän paljasti vuonna 2002 tehty chicagolaistutkimus. Ja 40 ikävuoteen mennessä tiedät muutenkin, että laatu korvaa määrän.
69 kertaa vuodessa... aika vähän silti ;)

40. Miehesi mielestä olet kuuma pakkaus...

... juuri tuollaisena.
TOIVOTTAVASTI :D

2 kommenttia:

  1. Karvoista tuli vaan mieleen... monet suorastaan preferoi karvoitusta! Kun laitoin alastonsuomeen videoita, joissa mulla on täydet kainalo -ja häpykarvat, tuli paljon kommenttia, että "aah, ihanat karvat", ja jo sitä ennen jotkut laittoivat toiveita, voisinko jättää sheivaamatta ;) Makunsa kullakin. Miesystävä tykkää sekä posliinista, että täyskarvaisesta. oma suosikkini on välimuoto, eli kiitorata tai sydän hävyllä ja muuten paljas :) t. Kukkanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin nämä ovat taas makuasioita, toiset tykkää, toiset ja kaikkea siltä väliltä ;)

      Poista