tiistai 12. heinäkuuta 2016

Mustat pitsi-alushousut

Sellin ovi kolahtaa äänekkäästi kiinni. Susan jää seisomaan paikoilleen hieman vapisten, kädestään vaatenytty. Silmäkulmassa kimmeltää kyynel ja hänen suuret silmänsä näkevät sellin vain ohuen sumuverhon takaa. Hontelot jalat lyövät loukkua, eikä tyttö huomaa sellissä olevaa naista. "Turha alkaa pillittää, täällä pärjäävät vain vahvat", tupakan polttama, käheä naisen ääni toteaa tiukasti. "Anteeksi", Susan toteaa hiljaa. "Mitä mä just sanoin", nainen nousee rautasängyltä ja astuu Susanin eteen ottaen hänen kasvonsa käsiensä väliin.

Susan odottaa naisen läpsäisevän häntä kasvoille, mutta näkeekin yllättäen naisen katseessa ystävällisyyttä. Nainen on upea ilmestys vangin vaatteissakin, niin ylväs, rohkea ja itsetietoinen. Susan silmäilee naista ihaillen, hänen suoraa ryhtiään, kauniita, tummia hiuksiaan, eteenpäin upeina työntyviä rintoja, jotka pomppivat vapaina kuin kypsät hedelmät. Hetkeksi tyttö unohtaa epätoivonsa ja vain tuijottaa naista silmiin tuntien outoa kaipuuta.


Nainen koskee Susanin kasvoja hellästi, sormien kulkiessa tytön sirojen piirteiden mukaan, kohti hieman raollaan olevia huulia. Susan sulkee silmänsä ja hän tuntee kuinka hänen vatsanpohjaansa nipistelee. "Sun on parasta pukea vaatteet päällesi ennen vartijan tuloa", nainen toteaa ja irrottaa otteensa. "Tässäkö?", tyttö kysyy hermostuen. "No eihän täällä sovituskoppiakaan ole", nainen naurahtaa, ei kuitenkaan ilkeästi. 

Susan alkaa epävarmana pukea päälleen vangin asua, johon kuuluu valkoiset puuvillapikkuhousut, valkoinen t-paita, collegehousut, sukat ja tossut. Nainen kertoo, että rintaliivejä ei pueta, vaan tytön omat liivit ja muut vaatteet haetaan pian pois. "Sulla on vielä hyvät ja kiinteät tissit, mutta pian näet painajaisia naapurisellin Martan navassa asti roikkuvista säkeistä", nainen nauraa nyt ääneen, katsellen kiinteästi Susanin pieniä, terhakkaita rintoja. 


Ensimmäiset päivät kuluvat vankilassa epätoivoisissa, pelottavissakin merkeissä. Susan tuntee itsensä pieneksi ja hylätyksi. Naiset katsovat häntä vihamielisinä, jonka tytön sellikaveri kertoo johtuvan kateudesta. Nainen puolustaa tyttöa alusta alkaen ja pian Susanille paljastuu naisen asema vankien hierarkiassa ja se helpottaa hänen uutta arkeaan. Vartijat ovat pääsääntöisesti miehiä ja myös he antavat tytön olla rauhassa, muutamaa kiimaista katsetta lukuunottamatta.

Iltaisin tyttö itkee itsensä uneen. Välillä nainen käpertyy tytön viereen silitellen häntä hellästi ja suudellen hänen kasvonsa suolaisista kyyneleistä. Tyttö muistelee aikaa ennen vankilaa, poikaystäväänsä, heidän yhdessäoloaan, rakasteluaan ja lopulta sitä, kuinka juuri poikaystävä saattoi hänet tähän tilanteeseen. Jätti hänet poliisin käsiin, livistäen itse virnuillen paikalta. Vaikka Susan vihaakin poikaa, hän ei voi unohtaa tunnetta, jota hän koki heidän rakastellessaan milloin missäkin. Pojan yhtäkkistä halua ottaa hänet keskellä peltoa tai autiotalossa, jossa alusena oli vain vanhat sanomalehdet. 

Naisen riisuutuessa tyttö katsoo kummeksuen hänen upeita, mustia pitsialushousujaan, jotka nuolevat naisen kiinteitä pakaroita. "Miksei sinulla ole näitä kammotuksia?", tyttö lopulta kysyy. "Hmm", nainen empii hieman, mutta jatkaa sitten, "pitää olla hyvissä väleissä vartijoiden kanssa, niin saa etuoikeuksia - tiettyjen vartijoiden kanssa", hän lisää. "Miten?", Susan utelee, vaikka sisimmässään aavistelee jo vastausta.


"Haluatko todella tietää?", nainen hymyilee ja katsoo tyttöä suoraan silmiin. "Ehkä kerron sinulle joku päivä." 

On kulunut kaksi viikkoa siitä, kun tyttö joutui vankilaan. Päivät kuluvat jo rutiinilla ja tullessaan eräänä iltapäivänä pyykkivuorosta selliinsä hän huomaa keski-ikäisen, ihan mukiinmenevän näköisen vartijan keskustelevan intensiivisesti naisen kanssa. Tyttö huomaa vartijan ojentavan setelitukkoa naiselle, joka yrittää estellä. "En voi nyt, tyttö on täällä..." Molemmat huomaavat Susanin ja vartija kiiruhtaa kopilleen, katse yhä naisen upeassa kropassa, nuolaisten viiksien peittämää huultaan.

Yöllä tyttö havahtuu kiihkeään hengitykseen ja hän raottaa silmiään unenpöpperöisenä. Päästämättä äännähdystäkään hän seuraa kuinka nainen tyydyttää itseään kiimainen katse liimaantuneena valvontakameraan. Nainen on täysin paljaana ja hän hieroo toisella kädellään rintojaan, puristaen niitä yhteen, nuolaisten välillä sormeaan ja pyöritellen kosteaa sormea kivikovien nännien ympärillä, toisen käden sormien uppoutuessa yhä uudelleen ja uudelleen jalkojen välissä olevaan vakoon. Nainen siirtyy vatsalleen, pyörittäen pyllyään kohti kameraa, sormen jatkaessa leikkiään, nyt klitoriksen parissa. Ei kestä kuin hetki ja nainen voihkaisee tuskin kuuluvasti, mutta selvästi rauenneena. Kameran punaisena välkkynyt valo sammuu ja on täysin hiljaista.

Nainen nukahtaa, mutta Susan ei saa unta. Hänen pikku pillunsa tykyttää odottaen. Valkoiset pikkuhousut ovat kastuneet ja iholla on pienen pieniä hikikarpaloita. Tyttö koskettaa varovasti turvonnutta klittaansa, eikä pysty estämään haluaan, vaan pyörittää nyppylää kiihkeästi, ei kauaa, sillä orgasmi tulee rajuna ryöppäänä, samoin huuto. Nainen kääntyy kyljelleen, katse tytön mitään näkemättömässä katseessa, hymyillen.

Kuluu viikko. Nainen koskettaa tyttöä aina välillä, kuin vahingossa. Hipaisee hellästi rintaa, silittää tytön uumaa, suutelee niskaa. Ja hän tuntee kuinka tyttö ottaa kaiken vastaan auliina, odottaen. Eräänä iltana nainen antaa tytölle lahjapaketin. "Tulet sen ansaitsemaan - heti kuin vain haluat." Avatessaan pakettia, tyttö tietää, tietää mitä se tarkoittaa ja hän ottaa sen silti vastaan, odottaen, jännittyneenä kuin viulun kieli. Mustat pitsiset alushousut ovat täydelliset, kuin tyttökin.

Hiljaisuuden tullessa, valojen himmennettyä, nainen kävelee tytön luokse, hitaasti keinuen. Hän riisuu tytön t-paidan, paljastaen vilkkuvan valon alla täydelliset rinnat, hieroo niitä, suutelee nännejä ja saa tytön voihkaisemaan rajusti. Myös tyttö koskee naisen rintoja, ensin varovaisesti, kuin häpeillen. Naisen ja tytön suudellessa estot kaikkoavat ja he keskittyvät nyt täysin toisiinsa, unohtaen heitä seuraavat silmäparit ja niiden omistajien kovina sykkivät kyrvät. Näytelmä, joka on niin nautittava, että se saa sperman lentämään kaaressa vartiokopin seinille on kahdelle nartulle enemmän kuin näytelmä - he elävät siinä, nauttien kosketuksista aina orgasmiin saakka.



Nainen ja tyttö jatkavat yöllisiä leikkejään, välittämättä enää siitä, palaako punainen villkuvalo vai ei. He saavat lahjoja yhä enemmän ja enemmän, kunnes on loppunäytelmän aika. Vartijoilla on ollut täysi työ tyydyttäessään loppumattomia halujaan katsellessaan naisten seksileikkejä, eivätkä he ole enää tyytyväisiä tilanteeseen. He haluavat enemmän, paljon enemmän. He haluavat mukaan.

Vartija ja nainen käyvät kiivaan keskustelun ja vaikka nainen tietää olevansa suosikki, hän on kuitenkin vain vanki ja hänen on suostuttava tai kärsittävä seurauksista. Nainen pelkää leikkien menneen liian pitkälle, mutta hän päättää kysyä tytön mielipidettä. Tytön suuret silmät katsovat naista järkkymättöminä naisen kertoessa vartijoiden haluista. "Jos haluat, että teemme sen, niin sitten tehdään niin", tyttö sanoo ääni hieman särähtäen. "Olen valmis." Ihmetellen itseään, tyttö huomaa olevansa valmis, kaipaavansa miestä, eikä hän osaa pelätä tulevaa. Nainen on herättänyt hänessä niin voimakkaan seksuaalivietin, että tyttö tuntee olevansa valmis ihan mihin vain. Hän itse asiassa haluaa itsekin yhä vain enemmän ja enemmän.

Naiset aloittavat leikkinsä tuttuun tapaan toisiansa hyväillen ja strippaillen kameralle. Hitaasti, nautinnollisesti ja rajoja rikkoen. He unohtavat jälleen kameran olemassaolon ja ajautuvat täysin toistensa nautinnolle. Keimaillen, kiihottaen ja rukoillen jatkoa.



Vartijat eivät pysy enää nahoissaan, vaan ryntäävät paikalle isot, kovat kyrvät pystyssä, spermatippojen jo valuessa univormuille. Unohtaen kaiken muun he päättävät ottaa naiset, tässä ja nyt. He haluavat olla kovaotteisia, he haluavat alistaa. Tyttö pakotetaan polvilleen, jättimäisen kullin tunkeutuessa hänen suuhunsa lupaa kysymättä. Vartijan kyrpä elää tytön suussa hetken, työntyen kurkkuun asti, lopulta ruiskauttaen valtavan annoksen spermaa tytön suulle, kaulalle ja rinnoille. 



Myös naisen huulet saavat sisälleen turpean, paksun kullin, jonka tulo kestää kaemmin. Vartija läpsii naisen poskia kuumalla kyrvällään, joka lopulta antautuu syöksyen sulaa laavaa naisen ammollaan olevien punaisten huulten väliin.


Miehet eivät ole kuitenkaan vielä luovuttaneet, vaikka he siirtyvät kaltereiden ulkopuolelle. Naiset pakotetaan pyllistämään ja vartijat ottavat naisen ja tytön, kukin vuorollaan takaapäin seivästäen. Sormet tunkeutuvat tytön anukseen, tuottaen lisätyydytystä, kalterien painautuessa kipeästi pakaroihin. Pillu turvonneena tyttö antautuu yhä uudelleen ja uudelleen, katse kiinnittyneenä samassa tilanteessa olevaan naiseen. Mustat, pitsiset pikkuhousut lojuvat sellin lattialla, kuin hylättynä lahjana, vartijan jatkaessa jyystämistään raa'asti karjahdellen. Naisen kimpussa ja häntä perseeseen pannut vartija on saanut tyydytyksensä ja nainen konttaa tytön luo.

Tyttö on enää puolitajuissaan, eikä edes tunnu tajuavan tapahtumia. Nainen pyytää vartijaa lopettamaan, turhaan, mies jatkaa eläimellistä panoaan ja naisen ainoa tehtävä on saada tyttö tuntemaan itsensä turvatuksi. Ainoa keino minkä nainen osaa on tytön suuteleminen, hänen rintojensa hyväily ja korviinsa kuiskuttelu. Tyttö rauhoittuu ja naisen sormen pyörivä liike tussussa saa tytön havahtumaan. Samalla hetkellä kun vartija lopulta mylväisee, nyt jo vähentyneen spermamäärän suihkutessa pilluun, nainen saa työnsä päätökseen ja tytön kroppa vavahtelee orgasmin myötä.

Punainen villkuva valo ei ole lakannut palamasta ja hyväksikäytetyt naiset raahutuvat vuoteisiinsa lopen uupuneina. Seuraavana päivänä vankiosasto suljetaan. Tyttö pääsee vapauteen poikaystävänsä jäätyä lopulta kiinni ja nainen siirretään uuteen vankilaan. Yhä edelleen Susan muistelee vankilassa viettämiään öitä, kaivaten ja peläten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti