sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Paratiisi

Pojat valmistautuvat lähtöön - katselen raukeana kuinka Jani pukee ylleen valkoisen t-paidan ja vetäisee lihaksikkaisiin jalkoihinsa urheilushortsit. En voi lakata ihailemasta hänen trimmatua vartaloaan sekä vielä ehkä enemmän poikamaista, alati kasvoilla olevaa virnettään. Henkka viivyttelee vielä hetken vieressäni, poltellen rauhallisesti sähkötupakkaa, jonka lempeä, vaniljainen tuoksu leijuu ympärilläni kuin hyväilevä kosketus. 

"Lähdetään jo Henkka", Jani hoputtaa rauhallisempaa ystäväänsä. Henkka kääntää totisemman, mutta kuumottavan katseensa suoraan silmiini ja tahtomattani nielaisen, tuntien kuinka aamuyön tunteina sisääni ruiskuneet loputkin spermat valuvat kiiltäville satiinilakanoille. Molemmat nuoret miehet suutelevat minua ennen lähtöään surffaamaan. Henkka pitkään ja hartaasti, Jani nopeasti, purren huultani - enkä osaa päättää kummasta tavasta pitäisin enemmän...

Päätän jäädä vielä hetkeksi lepäämään, muistellen lomamatkamme alkuvaiheita. Janin ja Henkan piti alun perin lähteä surffausreissulleen Costa Ricaan yhdessä kolmannen ystävänsä, Samin kanssa, mutta kohtalo päätti toisin - Samin oli jäätävä kotiin perheensä luokse ja Henkka pyysi mukaan minua, kotitalossaan sijaitsevan kahvilan myyjää. En tuntenut Henkkaa sen paremmin, kuten en Janiakaan. Parisuhteeni oli juuri päättynyt väkivaltaisesti ja hetkeäkään epäröimättä suostuin! Ja mihin seikkailuun pääsinkään mukaan. Jo saapuessamme luksusasuntoomme keskelle paratiisia, turkoosin värisen veden äärelle, tunsin oloni kuningattareksi. Naiseksi. Haluttavaksi, valmiiksi poimittavaksi, kuin kypsä, mehukas hedelmä.



Jo ensimmäisenä iltana, minua nuoremmat miehet, ottivat minut, kirjaimellisesti. Molemmat yhdessä ja erikseen, pitkään ja hartaasti. Sanattomasta sopimuksesta, täysin ilman mustasukkaisuutta, ilman sitoutumista, tietäen, että loman jälkeen jokainen palaa omaan elämäänsä, jatkaen kulkuaan, mutta yhtä upeaa, sanoin kuvaamatonta kokemusta rikkaampana. En tiedä, miten paluu arkeen onnistuu, mutta vielä ei ole aika miettiä sitä. On aika nauttia paratiisista - läheisyydestä, hellyydestä, uusista seksileikeistä ja erottisista kokemuksista. 

Makaan sängyllä, sormieni kulkeutuessa jalkoväliini. Näen mielikuvissani Henkan ison, mutta totisen kyrvän (onkohan se tosiaan suorassa yhteydessä miehen luonteeseen?), joka työntyy minuun takaapäin, jörösti, mutta ahh, niin tehokkaasti. Samaan aikaan Janin pienempi, mutta uteliaampi kulli seikkailee ensin rinnoillani, niiden välissä, siirtyen vikkelästi kosteaan, punaisten huulten ympäröimään suuhuni. 

Sormeni alkavat leikitellä yhä kiihkeämmin jo turvonneen klitorikseni ympärillä. Henkan ja Janin kuvat sekoittuvat mielessäni yhdeksi kiihottavaksi kokemukseksi, ja olen juuri laukeamaisillani, kun kuulen vaimean koputuksen ovelta.




























Jatkan koputuksesta huolimatta, yhä nopeammin ja nopeammin... Huudan ääneen rajun orgasmin ravistuttaessa sopukkaani. Jossain kaukaa kuulen koputuksen edelleen. Hengästyneenä ja hieman horjuen lähden avaaman ovea. Oven takaa löydän tummaihoisen, aran oloisen ja nuoren huonesiivojan. Hän pyytää anteeksi häiriötä ja kysyy, voiko tulla vaihtamaan vuodevaatteet. Päästän tytön sisälle, vieläkin hengästyneenä, pillu turvonneena ja naurahtaen, muistaessani yön ja aamun leikit poikien kanssa, joista todisteet ovat varmasti näkyvillä lakanoilla. 

Olen aina reagoinut seksiin niin, että mitä enemmän sitä minulle tarjotaan, sitä enemmän sitä haluan lisää. Tunnen itseni siis jo vähintäänkin nymfomaaniksi. Istun kampauspöydän ääreen, tytön alkaessa siivota vuodetta. Katson häntä peilin kautta, enkä voi olla ihailematta tytön nuorta, jäntevää vartaloa, kauniita silmiä ja viattomuutta. Juttelemme niitä näitä ja kyselen häneltä hänen elämästään sekä perheestään. Huomaan jo ilman kyselyäkin, että tyttö on köyhä, mutta sinnikäs, jolle maailma on vielä avoinna.

Kyselen hänen palkastaan (joka ei tietenkään ole juurikaan mitään), poikaystävästä ja mieliasioistaan. Järkyttyneenä kuuntelen hänen kertomustaan siitä, kuinka hänet naitettiin isänsä ikäiselle miehelle, joka kuoli pian häiden jälkeen. Mies kohteli kuolemaansa asti tyttöä huonosti ja kohteli kuin orjaansa. Nyt tytöllä ei ole aikaa seurusteluille, koska työtä on tehtävä perheen elättämiseksi. 

Tiedän olevani moraaliton, mutta en voi itselleni mitään, sillä vaikka tarina on hirveä, en voi kuin tuijottaa tyttöä ihaillen hänen kauneuttaan. Koskaan ennen en ole tuntenut niin ketään naista kohtaan. Huomaan haluavani tyttöä valtavasti. Haluan koskea häntä, lohduttaa ja opettaa hänet ymmärtämään, että maailmassa on kauneutta. Varsinkin itselleni tärkeää kauneutta, toisen ihmisen läheisyyttä ja erotiikkaa. Sitä hyvän olon tuntea, mitä parempaa ei juurikaan voi olla. Sitä hetkeä, jolloin saat orgasmin, käyt taivaassa, jonne sinun on mahdollista päästä aina uudelleen ja uudelleen. Nautintoa, joka saa sinut unohtamaan maalliset murheet.

Tyttö, nimeltään Crystal, on saanut vuodevaatteet vaihdettua ja ujosti pyytää saada katsoa korujani. Hän ihastuu vedensiniseen sydänkoruun, jota koskettelee hellästi, silmien loistaessa kauniissa kasvoissa. Hetken päähänpistosta kysyn haluaako hän korun vastineeksi jostain. "Minulla ei ole mitään tarjottavaa sinulle", Crystal sanoo lohduttomana. Pyydän, ettei tyttö pahastu, mutta haluaisin nähdä hänen rintansa. Tytön silmissä häivähtää epäusko hänen miettiessään omituista pyyntöä. Kerron hänelle haluavani nähdä ja koskea hänen varmasti kauniita rintojaan. "En halua tehdä sinulle mitään, mitä et itse halua, anteeksi, että kysyin", sanon hänelle.

Crystal katsoo minua silmiin ja näen hänen katseestaan epäilyksen, mutta myös ripauksen uteliaisuutta. Hetken pohdittuaan tyttö riisuu paitansa ja paljastaa minulle upeat tissinsä, kuin maukkaat, kosketusta kaipaavat luumut. Nuolaisen huuliani ja vain tuijotan nuorta naista ja hänen väriseviä rintojaan sekä tuijotuksesta kohonneita nännejään. Hetki on kiihottavin, mitä olen tuntenut koskaan naisen seurassa.




"Haluatko koskea niitä?", Crystal kysyy hiljaa. Haluan, haluan. Otan molemmat tissit käsiini, ne sopivat täydellisesti kämmeniini. Liikutan rintoja hellästi ja odottamatta kosken nännejä - Crystal jähmettyy kiihottuneena ja sulkee silmänsä. Otan toisen kivikovan nännin suuhuni,  nuolen ja puren sitä hellästi, toisen nännin ollessa tiukasti sormieni välissä. Huohotamme molemmat katsoen toisiamme kiihkeästi silmiin. Edessäni oleva tyttö ei ole enää niin arka kuin aiemmin, vaan nuori nainen, joka kaipaa kosketusta sekä seksiä. Suuni eksyy hänen suloisille huulilleen ja suudelma on raikas, ujosteleva sekä jännittävä.

Otan riipuksen ja laitan sen hänen uskomattoman kauniille rinnoilleen ja sanon: "kiitos". Crystal katsoo minua kiitollisena ja suutelee minua ujosti uudelleen. "Sinun pitää nyt lähteä", sanon, sillä tiedän poikien tulevan hetkenä minä hyvänsä. En halua pilata mieleeni juolahtanutta ideaa... "Ethän pahastu seuraavasta kysymyksestä, mutta haluaisitko tienata rahaa itsellesi?", kysyn varovasti. Tiedän olevani lähellä hyväksikäyttöä, mutta minun on pakko kysyä. Haluan sitä niin paljon. Tyttö katsoo minua kysyvästi, ehkä jo tietäen, mistä on kyse.

"Mitä minun pitää tehdä?", hän kysyy varovaisesti. Kerron olevani lomalla kahden miehen kanssa ja, että harrastamme yhdessä seksiä. Paljon seksiä. Kerron, että toivon tytön tulevan vapaapäivänään mukaan eroottisiin leikkeihin. "Sinun ei tarvitse tehdä mitään, mitä et halua", jatkan nopeasti. "Haluaisin koskea sinua lisää, antaa sinulle orgasmeja ja nauttia läheisyydestä kanssasi. Jos et itse halua, niin miehet eivät koske sinuun, vain minä. Mutta haluan antaa sinulle rahaa siitä hyvästä, jolloin pystyt vaikka auttamaan perhettäsi." Tekopyhää, tiedän, mutta haluan tarjota sitä tytölle. "Sopii - koska tulen?", tyttö vastaa nopeasti. Sovimme ajan ja Crystal lähtee jatkamaan varsinaista työtään.

Hymy huulillani huomaan, ettei tyttö kysynyt edes summaa - uskon hänen siis tulevan omasta tahdostaan. Voi luoja, panettaa pelkkä ajatuskin siitä, mitä kaikkea onkaan edessä. Onneksi pojat tulevat samalla hetkellä ja tiedän, ettei tule olemaan vaikeaa saada heidät panotuulelle. "Pojat, minulla on teille yllätys tiedossa", huikkaan iloisesti, vako tuskaisen sykkivänä, odottavana...




JATKUU...



2 kommenttia:

  1. Kiva kun joku odottaa jatkoa - yritän ehtiä kirjoittaa tänään tai huomenna :D

    VastaaPoista