sunnuntai 31. tammikuuta 2016

Pumpattava Barbara ja muita fetissejä

Eräs lukijani pyysi aiheeksi fetissit - esimerkiksi hän antoi nahkahousuisen opettajan. Täytyy myöntää, että aihe on minulle lähes tuntematon. Yritinkin tässä illan aikana hieman opiskella aiheesta lisää. Tottakai tiedän fetissien olemassaolosta ja luultavasti niitä on itsellänikin, mutta ei kuitenkaan määräävässä roolissa. Hmm - kerrothan omia ajatuksiasi ja kokemuksia fetisseistä :)

Fetisismi on siis seksuaalisen kiinnostuksen kohdentumista johonkin esineeseen, materiaaliin, vaatekappaleeseen tai ihmisen ruumiinosaan, ominaisuuteen tai piirteeseen. Objekti, johon seksuaalinen mielihyvä kohdentuu on nimeltään fetissi ja näitä on lukemattomia. Olen kerännyt alle muutamia fetissimuotoja ja tietenkin etsinyt teille aiheeseen liittyviä kuvia. 

Materiaalit, asusteet

Yleisimpiä lienee nahka, kumi ja lateksi, joihin itse pukeutumalla tai kumppanin asuna tai fantasioimalla, henkilö kiihottuu ja tuntee mielihyvää. Kuten lukijani esimerkissä, nahka-asu yhdistettynä vielä tiettyyn rooliin on usealle räjähdysaltis kombinaatio. 





Kengät, jalat

Ehkä ensimmäinen asia, mikä itselleni tulee mieleen fetisseistä on korkokengät ja jalat yleensäkin. Kuva jalkojen nuolemisesta on tainnut iskostua verkkokalvoilleni jo nuorena, vielä tietämättömänä tyttönä. 





BDSM

BDSM käsittää mm. hallittua sitomista, alistamista, ruoskimista, rankaisemista ja alistettuna olemista. Itse fantasioin välillä alistumisesta, mutta kokemusta livenä minulla ei juurikaan ole. Uneksin myös alistajan roolista, jolloin usein kohteena on nuorehko nainen ja fantasiassa on mukana myös miehiä, esim. sotilaita.





Roolileikit

Jokainen on varmasti ainakin fantasioinut jostain roolista tai jopa aidosta, jonkin ammattiryhmän edustajasta. Usein fantasian kohteena on juuri esim. opettaja, poliisi, palomies, sihteeri... Roolileikeissä vain taivas on rajana :D. Itse en juurikaan tunne vetoa mihinkään ammattiryhmään, vaikka olenkin huomannut, että katseeni kiinnittyy usein miehisiin raksa/työmiehiin (ja toisaalta kaikenmaailman hulttioihin). 



Julkinen tila

Fetisismiä on myös halu, joko katsella julkisella (tai ei niin julkisellakaan) paikalla tapahtuvaa seksiä/paljastelua tai halu paljastaa itse itseään julkisesti. Kuten olen aiemmin kertonut, olen pikkutyttönä nauttinut tissieni paljastelusta ikkunan takaa, mutta tästä tavasta olen päässyt yli - hmm, vai olenko sittenkään?





Pissa- ja kakkaleikit

Tämä on osa-alue, joka ei kiinnosta minua yhtään, mutta ilmeisesti virtsaamiseen liittyvät fetissit ovat hyvinkin yleisiä. Mietin myös fistaamisen (ns. nyrkkipano) mainitsemisesta, mutta kuvia etsiessäni en pystynyt niitä kunnolla edes katsomaan - anteeksi alaa harrastavat. Aihe on kuitenkin tullut tutuksi siitä syystä, että aikoinaan minulle olisi tarjottu rahaa fistauksen kohteena olemisesta. 



Muita fetissejä

Fetissejä on niin paljon, että aika ei riittäisi niiden luettelemiseen. Yritin kuitenkin tutustua mm. aikuisvauvoihin, ristiinpukeutumiseen ja seksinukkeihin. Yllätyin huomatessani kiihottuvani etsiessäni kuvia nukeista ja niiden panemisesta ;). Onneksi alan harrastajille aika on muuttunut ja pumpattava Barbara on taaksejäänyttä elämää. Vai onko Barbara parempi kuin tusina uutta, lähes aitoa Dollya? 




Ja kyllä, alin kuva pillusta on nuken :D

Pitäisiköhän itsekin ostaa nukke, jolla voisi sitten harjoitella tussun nuolemista ja voih, mitä kaikkea sinne voisikaan panna? Kyrpää isolla KOOLLA.

Hyvää viikonloppua rakkaat, fetisseillä tai ilman :D



5 kommenttia:

  1. Huh..Rankka siivous päivä takana.täytyy myöntää että itse olen aika ulapalla fetissi juttujen kanssa.Olen kyllä törmännyt just näihin jalkojen haistelut/varpaiden nuoleminen itse pidän näitä juttuja ns.normaalina toimintana ja esileikkinä,mikäs sen parempaa kun näkee sen erittäin kiihottuneen kyrvän valmiina tositoimiin. olen joutunut myös luopumaan yhdestä parista stay up sukista tuntui olevan herralle aikas tärkeät kun pyysi niitä itselleen ehkä hänellä on jonkinmoinen sukka fetissi kenties. itseni puolesta saa nämä jutut olla melkeimpä tässä mitä tekstissä mainitsin,sitomis ja pissi/kakka leikit saa täällä jäädä kokematta ei ei no täys kunnioitus heille jotka kyseisiä juttuja harrastelee...ps nyt kun on ihan toive postaus kyseessä niin tuleppas valaiseen vähän (no ei ole pakko).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti taas kommentistasi, olisi tosiaan mukava lukea ajatuksia fetissejä omaavilta lukijoilta. Voisi vähän avartaa omaa ajattelumaailmaa :D

      Poista
  2. Mä en myönnä, et mulla ois mitään fetissejä, en oikein pidä siitä sanasta :D Mieltymyksiä on kyllä monenlaisia, mut ei mitään ylitse muiden. Tykkään nimenomaan vaihtelusta, ehkä mulla on vaihtelunhalu-fetissi ;D Jaloista tykkään, etenkin varpaista, mut sekin ehkä siksi, että ne on musta esteettiset, somat ja se tuntuu niin intiimiltä nuolla toisen varpaita -ei tuntemattoman (yök) vaan rakkaan pestyjä. Omiin jalkoihini kohdistuva huomio taas tuntuu sekä fyysisesti erittäin hyvältä, että myös henkisesti; toinen haluaa olla niin hyvä mulle. Helpoin/varmin tapa antaa mulle orgasmeja onkin ehkä just jalkojen höyhenenhellä silittely ja varpaidennuolenta. Fetissi/mieltymys on myös julkiseen nauttimiseen. On tosi kiihottavaa saada orgasmeja "salaa" julkisella paikalla, esim. kylpylässä, linja-autossa jne. Varsinkin, kun tiedän etten voi saada edes syytettä, koska saan ajatuksen voimalla, hiusten silittelystä tai suutelusta, siinä ei ole mitään laitonta. Mut en tiedä onko sekään fetissi, koska nautin yhtälailla seksistä myös omassa kotona, täydellisessä rauhassa, tässäkin vaihtelu on se juttu. Pissaleikkejäkin kiinnostaisi kokeilla -alistua kumppanille täydellisesti ja olla vähän nöyryytettynä kylppärissä. Ajatuksen tasolla on alkanut kiehtoa (vaikka aiemmin ällötti), mut en tiedä millasta on käytännössä. Kokeilemallahan se selviää! SFKukkanen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi :D. Kerro ihmeessä tuntemuksiasi, jos/kun kokeilet jotain ihan uutta... ;)

      Poista
  3. En tiedä onko tää nyt ihan Fetismiä? mutta mulle tuottaa mieletöntä nautintoa ja kiihottumista se että joudun Naisen käskemänä nuolemaan pillua erilaisissa tilanteissa !

    Esimerkkinä että joudun nuolemaan pillun "puhtaaksi" erilaisissa tilanteissa ja että Nainen käskee/pakottaa nuolemaan halutessaan välittämättä mun "vastaan" väittämisistä (en ole subi) ja jopa pissaa mun suuhun ja pakottaa nielemään kaiken mitä pillustaan valuukaan mun suuhun ! !

    HuhHuh pelkkä moisen ajattelukin saa kalun kivikovaksi !

    Aina välillä haaveilen että olis joku ns sopiva Nainen joka välillä kävisi kylässä komentaisi nuolemaan ja lopuksi rangaistuksena "taitamattomasta" nuolemisesta (tai ennen nuolettamista) kusisi mun suuhun ja pakottaisi masturboimaan edessään ! tai jättäisi vaan todeten et siinähän koitat runkata kiimasi pois !!

    Terveisin
    Husse69

    VastaaPoista